Skarppaanko Vai Karppaanko?
maanantai 23. heinäkuuta 2012
Maanantai
Tänään olen kerennyt olla töissä 8 tuntia ja sen jälkeen kiiruhdin salille. kävin pitkästä aikaa Zumbaamassa ja tykkään siitä edelleen yhtä paljon kuin ennenkin. Tylsistyn todella helposti ja zumbassa liikkeet vaihtuvat tiuhaa tahtiin enkä kerkeä kyllästyä. Tänäb oli vielä uusi ohjelma joten aika vain riensi ja se 57 minuuttia menia todella nopeasti. Nyt on ihanan raukea olo ja nälkä. Olen syönyt tänään aamiaiselsi sitä samaa mitä aina eli jogurttia ja hedelmia. Lounaaksi löysin töistä kinkkuperunasoselaatikon se salaattia. Söin myös pari ciapatta leipää ja sorruin batteeryyn. Batteryssä on jopa 167 kcal!! Järkyttäv määrä niin oienessä purkissa. Enemmän kuin mun aamiaisessa. En onneksi laske ikinä kaloreita niin en sekoa tästä.
torstai 19. heinäkuuta 2012
Aamiainen 20.7
Herkkua. Eilisen lenkin jäljiltä jalat vähän kipeänä. Ihana tunne pitkästä aikaa. Aamiaiseksi taas turkkilaista jogurttia, vesimelonia ja banaania. Sekä appelsiinimehua.
19.7
En ole kirjoitellu moneen kuukauteen tänne mitään. Vaikka kuinka uhosin tämän blogin aloittaessani kuinka nyt onnistun,NYT on se hetki kun vien tämän loppuun! Ei se kuitenkaan ollut niin. Taaskaan. Tilanne on vieläkin aivan sama kuin blogin alussa. En viihdy omassa vartalossani. BMI:ni on 22,6 eli vielä normaalin painon alueella mutta hyvää vauhtia menossa lihavuuteen, jonka raja taisi olla 25,jotain. Muistan vielä joskus kauhistelleeni sitä kuinka BMI:ni oli 19,2 siis hui kamalaa.. Kunpa vaan pääsisi siihen takaisin.
Nyt painana 65,6 kg. Olen mennyt viikossa reilun KILON yläspäin. Ensin olin todella vihainen tämän huomatessa enhän omasta mielestäni ollut syönyt mitään väärää. Mutta kun aloin miettiä asiaa niin syötiin poikaystävän kanssa 2 purkillista Ben&jerrysiä sekä
Yksi Pirkan suklaajäätelö loota. Sitten kävin tiistai yönä humalapäissäni mäkkärissä + juomani siiderit. Ostin myös 2 kertaa irttiksiä tällä viikolla.
joko nyt ymmärrätte miksi en laihdu?! Tai joko nyt minä ymmärrän sen miksi paino nousee. Syön väärin. Jos ei ole nälkä en syö ja jos on nälkä syön karkkia. Hyvä minä! Enkö tosiaan ole oppinut mitään.
Olen lukenut nyt muutaman kertaa Saara Sarvaan kirjoittamaa elämäntapa remppa blogia. Olen todella koukussa siihen ja ihailen miten Saara on valinnut oikean tien päästä kuntoon. Toisin kuin me muut nopean tien kulkijat.
En uskalla uhota taas sitä kuinka tämä on se oikea kerta kun paino laskee. Toivon vain että saisin edes muutaman kilon pois tästä ruhosta ennen kuin koulu alkaa taas. Jep. Kuinka säälittävältä se kuulostaakaan haluaisin kuulla edes kerran että "oletpas sä laihtunu" ehkä kauneimmat sanat ihmiskorvalle..
Muta tosiaan. Tänään kävin lenkillä!!
Mietin myös lenkillä ollessani syömisiäni. Ihmettelin kun ei ole tullut nälkä enkä omasta mielestäni ole syönyt liikaa. Tämän päivän ruokavalioon tosiaan kuuluu hyvä aloitus! Aamiaiseksi turkkilaista jogurttia , vesimeloni ja luumuja! Namnam. Tosi hyvää ja ihan terveellistäkin. Sitten meninkin töihin. Taukohuone oli lastattu täyteen vanukkailla. Söin yhden...sitten slin yhden kermajogurtti purkin ja 2 palaa vaaleata pullamössä leipää..
Lounaaksi vetäisin tomaattikeiton naamaan.
Kotona söin vielä lisää leipää. Ja tzatzikia.. Kamalaa!! Nyt pitää lopettaa tällainen mussuttaminen. Menen nukkumaan ja toivottavasti herään laihana.

torstai 15. maaliskuuta 2012
Woop
Kävin tänään taas salilla! Ollyt ihan mahtava fiilis ja yritän päästä takaisin salirytmiin, ettei tämä urheilu jäisi vain viikon innostukseen. On vähän vaikea vaan lähteä salille kun työt on aina vähän eri päivinä ja ei pääse aina niille lemppari tunneille. Pitää kuitenkin yrittää jokainen vapaapäivä käydä salilla erilaisilla ryhmäliikunta tunneilla ja joskus voisi repäistä ja mennä salille ihan omatoimisesti liikkumaan ennen töitä jos vain koulusta kerkeää.
maanantai 12. maaliskuuta 2012
400g
400 grammaa lähtenyt! Eihän se paljoa ole mutta ainahan se tuntuu hyvältä kun vaaka liikahtaa alaspäin. Tästä se lähtee!
keskiviikko 7. maaliskuuta 2012
Apua
Bikinit on tulleet jo kaupan hyllyille!! Löysin vanhat shortsini antamaan inspiraatiota minulle. Toivottavasti mahdun niihin ensikesänä!!
Aamiaiseksi söin taas puuroa ja banaania..namnam
Aamiaiseksi söin taas puuroa ja banaania..namnam
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)